|
|
|
![]() Hoitokoti Kuopion keskustassa
Sunnen kodissa asutaan kodinomaisesti ja viihtyisästi. Ympärivuorokautinen hoiva ja huolenpito merkitsee turvallisuutta. Talossamme on oma keittiö josta tarjoilemme hyvää kotiruokaa. Tarjoamme asukkaillemme elämäniloa ja onnistumisen kokemuksia; viriketoimintaa talon sisällä kuten jumpat, lauluhetket ja lukutuokiot. Ulkopuolella teatterit, museot, kotieläinpiha sekä erilaiset tapahtumat. Omaisten on helppo tulla käymään, kulkuyhteydet ovat erinomaiset. Linja- ja juna-asemalle on matkaa vain parisen sataa metriä ja olemme Kuopion sisääntuloväylän varrella. Järjestämme asukkaan toiveiden mukaan hänelle mielekästä toimintaa. Hän voi osallistua kodintoimintaan voimiensa ja halujensa mukaan. Omien voimien ja taitojen käyttö turvaa niiden säilymisen mahdollisimman pitkään. Yhteistyö asukkaan läheisten ihmisten kanssa on tärkeää. Haluamme tukea omaisia ja ystäviä, jotta he voisivat vierailla asukkaan luona mahdollisimman usein. Juhlistamme asukkaan merkkipäiviä koko talon väen sekä läheisten kanssa. Elämänkaaritietojen keräämisellä pyrimme asukkaiden parempaan ymmärtämiseen. Toivomme että asukkaat pystyvät jatkamaan elämäänsä mahdollisimman samanlaisena kuin aikaisemminkin. Arvostamme asukkaiden elämänkokemusta ja kunnioitamme heidän itsemääräämisoikeuttaan. Henkilökuntamme on pysyvää ja tuntee hyvin talon tavat ja asukkaiden kanssa muodostuu pitkäkestoinen suhde. Organisaatio on hioitunut joustavaksi ja toimivaksi. Sunnen Koti sijaitsee Kuopion ydinkeskustan tuntumassa. Linja-auto-asema n. 150 m Rautatieasema n. 170 m Keskustori n. 500 m |